sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Material Girl

Luxury items..





















Kutsukaa pinnalliseksi jos haluatte, sillä sitä olen. 
Inspiroidun (viikon adjektiivi) kauniista asioista, unelmoin uusista timanttikoruista ja kengät tekevät minut onnelliseksi.
Viikon aikana olen yrittänyt löytää lisäenergiaa, jotta jaksan paremmin syksyn loppurutistuksen. Liikunta, hyvä ruoka ja ystävät auttavat jaksamaan, mutta myönnettäköön, että yhtälailla energiaa antavat suunnitelmat kenkäostoksista tai surffailu Tillanderin sivuilla. 
Saahan sitä unelmoida :)

Olen onnekas siinä suhteessa, että voin hemmotella itseäni silloin tällöin ja Rakkaani hemmottelee minut lähes piloille asti, mutta usein haaveilu, suunnittelu ja odotus ovat parempaa, kuin itse tavaran hankkiminen (tämä ei kyllä aina pidä paikkaansa).  

Olen tullut myös siihen loogiseen päätelmään, että samalla periaatteella toimivat myös naistenlehdet ja nettikaupat. Kauniit kuvat tuotteista saavat sinut haluamaan tuotetta, mutta kaupassa paikan päällä niitä ei enää tee mieli.
Naisille suunnatut nettikaupat ovat rakennettu selailulle, monille vaihtoehdoille ja kivoille kuville, kun taas miesten käyttämät nettisaitit, kuten Amazon pohjautuu tietyn, spesifin tuotteen etsinnälle. Jokainen, joka on joskus yrittänyt selailla Amazonia, vain kivojen juttujen löytämiseksi tietää, että sitä on turha edes yrittää.

Hahaa, nyt kun olen paljastanut firmojen psykologisen valttikortin, ne eivät enää tehoa minuun. Tai jos tehoavatkin, niin onneksi en ole materiaalirakkauteni kanssa yksin, vaan tiedän että olen osa suurta koneistoa.
Jewelry..
Trips...

Bags..

...Clothes I love

  




































Call me superficial, cause that's what I am. I do get inspired by a beautiful things. I dream about diamonds and shoes makes me happy. Still I count on the closest people of my life, that they know there is more of me.
Past week, I've tried to test what things gives me more enery. Excercising, food and friends but also planning the trip to shoe store or browsing trough jewelery store's web pages. Usually planning and dreaming is more exciting than buying a product (this isn't always true).     


I've also figured that webstores and magazines uses this same principal. Beautiful pictures makes you want items but when you enter the store you don't want it anymore. Webstores which targetgroup are women, are based on options and nice pictures. Webstores like Amazon which is mostly used by men is based on looking for a specific products. Don't ever try find "just something nice" at Amazon, you'll get lost. Believe me, I know.


Now that I've figured it all out, these methods doesn't affect me anymore. Or if they do, I know that I am not alone with it I am just a piece of the big puzzle.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti