keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Compost


Tammikuun alussa Vaudin kantonilaiset saivat kotiinsa kirjeen, jossa neuvottiin sakon uhalla ottamaan käyttöön uudet, viralliset, valkoiset roskapussit. Samaan aikaan uudet pussit ilmestyivät kauppojen hyllylle ja moni ihmetteli niiden korkeaa hintaa. Yhden roskasäkin hinnaksi tulee, koosta riippuen, yhdestä kuuteen frangia.

Hinta johtuu, niin hassulta kuin se kuulostaakin, pussiverosta. Roskapussin hintaan lisätään vero, jonka avulla kantonin asukkaiden tulee vähentää roskien määrää ja keskittyä enemmän kierrätykseen. Kaupungin ja kantonin erityisenä toiveena oli lisätä biojätteiden lajittelua ja tätä kautta vähentää sekajätteen määrää. 

Kuva: www.nyon.ch. Kaupungin toiveena on nostaa kierrätysprosentti neljästäkymmenestä prosentista kuuteenkymmeneen, verotettavien pussien avulla.














Mutta ennen tammikuun uudistusta, oli täysin mahdotonta ajatella biojätteen lajittelua, sillä kaupungin järjestämiä biojäteastioita ei löytynyt kerta kaikkiaan mistään. Muutenhan olisin tietenkin kierrättänyt muiden ohella biojätteet, kuten kunnon kansalaisen kuuluukin. Vasta tammikuussa saimme biojäteastian muiden lajitteluastioiden viereen.

Mutta mutta.. Keittiön kaapissamme ei ole tilaa biojäteastialle, joten minun oli lähdettävä etsimään kivan näköistä, pöydällä pidettävää, käytännöllistä purnukkaa. Sainkin kierrellä tovin, ennen kuin sopiva löytyi. 
Ikean versiot olivat käytännöllisiä, mutteivät kauniita. Pienemmät purkit olivat useimmiten läpinäkyviä ja vähän tylsiä.

www.ikea.fi


www.ikea.fi

Onneksi Globuksen puutarha/ sisustusosastolta löytyi purkki, joka miellytti silmää. Ehkäpä se on tarkoitettu enemmän puutarhatöihin, mutta meillä se toimii nyt keittiön tiskillä biojäteastiana. Metallisen astian sisällä on vielä muovinen ämpäri, jolla biot saa näppärästi suoraan ulos. Itse laitan muovisankoon vielä biojätepussin, jonka saa vietyä parin minuutin kävelymatkan päähän, kierrätyspisteelle.

1 kommentti:

  1. Samanlaista purnukkaa oon minäkin etsiskellyt kuumeisesti koska meidänkään kaappiin ei biojäteastia mahdu :D Taipanpa mennä suorinta tietä Globukseen sillä tuo sun löytö näyttää tosi kivalta!

    VastaaPoista